Päivää Sussoo alias

PeeKoo alias Päivi

Tässähän tuntee itsensä ihan parikymppiseksi jälleen <3 

TÄRKEITÄ VUOSILUKUJA
 

1969 - Päivää Sussoo syntyy

1981 - Junakolari vei lupaavan urheilu-uran

Lapsena urheilin tosi paljon. Osallistuin kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin, mitä eri urheiluseurat järjestivät. Suunnistuksesta oli tulossa minun lempiharrastukseni kunnes kohtalo puuttui asiaan ja ajoimme autolla junan eteen. Ihme ja kyllä pelastuimme äidin ja siskoni kanssa, mutta niin paljon se vaikutti, että urheileminen jäi pitkäksi aikaa taakse. Kolari tuli siinäkin mielessä hankalaan aikaan, kun aloin olla teini-iän kynnyksellä, jolloin liikunnan olisi pitänyt saada pysymään osana elämää. Toisin kävi. Jalkani ei kestänyt enää juoksemista kunnolla ja haaveeni seuraavaksi MM-suunnistajaksi Liisa Veijalaisen tapaan jouduin unohtamaan.

1991- Kirkkohäät ja esikoisen syntymä

Kaksi unelmaa samalle vuodelle, juuri ja juuri. Ihana nappisilmä tyttäreni syntyi käynnistyksellä uuden vuoden aattona jääden n. 5,5 h vanhan vuoden puolelle. Se oli siihen astisen elämäni onnellisin hetki. Synnytys kesti 11,5 h ja siksi jalkojen ristiinlaittaminen ei olisi pitkittänyt hänen maailmaan tuloa vuoden ensimmäiseksi lapseksi, vaikka miten halusin.

Häät pidettiin samana vuonna vajaa puoli vuotta aiemmin kesällä, synnyinseutuni nuorisoseuralla. Ne olivat tanssihäät, vaikka exäni ei osannutkaan tanssia. Halusin häät sinne, koska kävin pikkutyttönä äidin ja isän mukana siellä. Ihastelin heidän tanssitaitoaan ja toisinaan pääsin isän kanssa tanssimaan. Äidin kanssa muuna aikana rullasimme matot ja harjoittelimme valssin ja humpan askelia pohjalaistalossamme. Ympyrä sulkeutui, kun isäni haki minua tanssimaan omissa häissäni. Erosta huolimatta myös äiti ja isä tanssivat keskenään vanhempainvalssin. En unohda niitä hetkiä koskaan eikä unohtanut isäkään eläessään. 

1995 - Ensimmäisen pojan syntymä

Olin pienestä lähtien viettänyt paljon aikaa naapurin pojan ja isoäitini eli mummani kanssa. Naapurin pojan kanssa olimme parhaimpia kavereita ihan sinne nuoreksi aikuiseksi saakka. Lupasimme jo nelivuotiaina, että menemme aikuisina naimisiin, mutta kun ikää karttui, niin kaveruus muuttui enemmänkin sisko-veli tyyppiseksi rakkaudeksi, ainakin minun osaltani. 

1995 joulusta tuli erityisen raskas. Olin 3.12.1995 pyhäkoulunopettajana oman ryhmäni kanssa seurakunnan adventtijuhlassa esiintymässä. Lapset olivat enkeleiksi puettuina ja pääsin lukemaan yhden runon samaan aikaan. Jostain syystä katsoin kelloa kesken runon luvun ja harmittelin, kun mummani ei päässyt paikalle, koska joutui pari päivää aiemmin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Hän on aina pitänyt enkeleistä, koska menetti viidestä lapsestaan neljä ja heistäkin kolme saman vuoden aikana. Heidän joukossaan hän menetti ainoan tyttärensä, kun hän hukkui 2,5 vuotiaana. Siksi yhdestä suojelusenkelin sisältävästä kanavatyötaulusta tuli hänelle rakkain taulu. Siinä taulussa enkeli on kahden lapsen selän takana suojelemassa heitä, kun ovat veden äärellä. Minulla oli tarkoitus käydä mummaa katsomassa adventtijuhlan jälkeen ja hakea isäni mukaan. Kun menimme isän luo, niin sain kuulla, että mummani oli kuollut juhlan aikana. Jaloistani lähti tunto ja luhistuin saman tien lattialle. Kun kysyin kellonaikaa, niin se oli juuri se aika, jonka näin kellossa lukiessani runoa. Uskomatonta, että hän oli sittenkin paikalla tilaisuudessa, tosin eri tavalla, ei niin kuin olisin toivonut olleen. Mummani menettäminen oli kuin olisin menettänyt oman äitini, koska vietin hänen kanssaan niin paljon aikaa. Äidin aika meni eläimiä hoitaessa ja muissa maatalon töissä. Jälkeenpäin harmittelin, kun en saanut mummolle kerrottua, että tyttäreni tulee saamaan pikkusiskon tai -veljen, jota hän kovasti toivoi. Sain raskaudesta tietää vasta joulun välipäivinä, mummani kuoleman jälkeen. Tuosta ajatuksesta parin kuukauden kuluttua näin mummani unessa, jossa hän oli niin iloinen tulevasta lapsestani. Sen yön jälkeen tiesin, että nyt hän tietää ja pystyin nauttimaan raskaudesta enemmän.

Oma tytär ja poika. Maailman ihanimmat sanat kenelle tahansa äidille ja isälle. Pojan syntymä oli kuin oppikirjoista. Heräsin omiin supistuksiin ja ne etenivät rivakasti eteenpäin niin, että poika syntyi 4,5 tunnissa maailmaan. En ollut lähelläkään niitä kipuja mitä tytön käynnistyssupistukset olivat. Nautin täysin siemauksin ja niin näytti hoitajat ja kätilöharjoittelijatkin nauttivan, kun olin niin hyvällä tuulella. Heijastuiko tämä helppous myös myöhempään elämään, koska hän on ollut siskoaan tasaisempi luonteeltaan. Molemmat ovat hyvin Rakkaita minulle nyt ja aina.

1998 - Crohnin tauti

Vatsani oli oireillut aina, mutta tänä kyseisenä vuonna erityisen paljon, niin paljon, että lopulta turvauduin yksityiseen lääkäriin, kun kunnallisesta ei löytynyt selitystä. Antibiootteja antibioottien perään määräiltiin ja tilanne vain paheni. Yksityisen kautta pääsin nopeasti sairaalaan tähystyksiin, joiden pohjalta minulla todettiin krooninen suolistosairaus eli Crohnin tauti, josta en tule paranemaan koskaan. Tämä diagnoosi aloitti sisäisen prosessin, jonka seurauksena piti alkaa ajattelemaan myös itseä eikä vain muita perheenjäseniä. Aika kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia alkoi näyttäytyä nurkan takana.

2000 - Ero ja muutto uuteen kaupunkiin

Isot muutokset seurasivat toisiaan, myös positiivisessa mielessä, kun sain vakituisen työpaikan lähes heti uudelle paikkakunnalle muutettuani lasten kanssa. Se tuli takaamaan toimeentulon moniksi vuosiksi eteenpäin, ihan tähän vuoteen saakka eli 18 vuodeksi. Vakipaikan saatuani myös kilpirauhasarvot selvitin, koska meidän suvussa on vajaatoimintaa tosi paljon. Perimä oli sen verran vahva, että  en voinut välttyä tältäkään taudilta. Onneksi se löydettiin  varhaisessa vaiheessa, niin lääkitys saatiin heti tasapainoon. Käyn joka vuosi kontrolleissa. Erosimme 2000 ja sen jälkeen vatsani alkoi osoittaa merkkejä remissiosta. Niin paljon, että 2002 jälkeen minun ei ole enää tarvinnut syödä lääkkeitä Crohnin tautiini. Uskon, että juuri tuon  lääkkeettömyyden vuoksi olen saattanut välttyä monilta muilta sairastumisilta, kun ei ole tarvinnut testailla mikä lääke minulle sopii.

2003 - Muutto takaisin kotipaikkakunnalle

Uusi kaupunki toi uusia haasteita ja tytär joutui koulukiusatuksi. Kun sain uuden työtehtävän, joka ei edellyttänyt asumista naapurikaupungissa, en epäröinyt hetkeäkään paluumuuttoa. Se päätös oli helppo tehdä.

2005 - Uusperhe 

Tapasin nykyisen mieheni ja hän tuntui heti niin oikealta ja tuntuu edelleen. Koska meillä on ikäeroa kymmenen vuotta, niin ymmärsimme, että emme olisi millään voineet aiemmin tavata, vaikka meidän tiemme ovat kulkeneet jännästi ihan vierestä edelllisvuosina.

2006 - Toisen pojan syntymä

Meidän rakkauspakkaus ja iltatähtemme. Hän syntyi lopulta keisarinleikkauksella. Äitiys on ollut ihan erilaista tällä kertaa tämän nuorimman aikana, kun ikää on karttunut enemmän. On jotenkin osannut antaa arvoa kaikelle läsnäolemiselle, rakastamiselle ja säännölliselle elämänrytmille, jota jokainen lapsi tarvitsee saadakseen hyvän pohjan elämälleen. Miehen osallistuminen kasvatukseen on ollut ihan korvaamatonta. Meidän vanhempien johdosta poikamme on saanut rakastavan, kannustavan, turvallisen ja vakaan perustan tulevaisuudelle.

2007 - Sanoimme Tahdon maistraatissa

Olimme molemmat jo kokeneet kirkkohäät, joten ei ollut tarvetta enää niitä odottaa. Jätimme myös kihlojen oston välistä, koska tiesimme, että kuulumme toisillemme loppuelämämme ajan.

2010 - COPD ja astma

Aloin kiinnittämään huomion siihen, että en jaksanut kävellä enää pitkiä matkoja ja hengästyin lyhyellä porrasmatkalla. Toki kasvaneella elopainolla oli myös osansa. Pyysin päästä työterveyden kautta rasituskokeisiin. Spirometriakokeesta selvisi, että sairastan COPD:tä eli keuhkojenahtaumaa. Heti sen kuultuani pyysin lääkäriä kirjoittamaan minulle lääkekorvaushoidon tupakoinnin lopettamiseksi. Hän määräsi Champixia. 8.3.2010 päivämäärä jäi pysyvästi muistiin. Silloin oli Naistenpäivä. Siitä lähtien olen kertonut, että tumppasin viimeisen tupakan ikinä juuri Naistenpäivän kunniaksi. 

Saman vuoden aikana vielä tutkittiin onko minulla astmakin ja joulukuussa myös se vahvistettiin. Sen vuoden kestävän epätietoisuuden ja tupakanpolton lopettamisen johdosta painoa alkoi kertyä entistä enemmän. 

2011 - Sohvaperunasta ylikuntoon

Koska edellisvuonna sain lopetettua tupakanpolton Naistenpäivänä, päätin kokeilla samaa logiikkaa ja 8.3.2011 aloitin laihduttamaan pusseilla. Siitä kahden viikon kuluttua aloin liikkumaan. Lopulta jälkimmäinen otti ylivallan, kun ensimmäistä kertaa pystyin juoksemaan sitten lapsuusvuosien. Voitte vain kuvitella sitä ILOA! Liikkuminen lähti ns. lapasesta eli aloin liikkua liikaa ja monipuolisesti, vaikka edelleen pudotin painoa, energioiden ollessa n. 800-1000 kcal/pv. Eihän energiat voineet millään riittää, kun liikuin 5-7 krt viikottain. En osannut varautua siihen, että ihan tavallisille ihmisillekin voi tulla ylikunto. Painoa oli vähentynyt lokakuun loppuun mennessä lähes -30 kg, mutta olin paljon väsyneempi kuin 30 kg painavampana. Menin lääkäriin ja hän määräsi minut heti pitkälle sairaslomalle, koska minulle oli tullut ylikunto. MITÄ! Minulle, ihan tavallisille ihmiselle, joka ei urheile mitenkään kilpatasolla. Kyllä, se voi tulla ihan kenelle tahansa, joka ei huolehdi energian saannin, nesteen ja liikkumisen tasapainosta riittävästi. Muuta lääkettä siihen ei ollut kuin lepo ja alkaa syömään normaalisti.

2012 - Vuodet kuluivat työn touhussa ja arjen pyörteessä

Seuraavat vuodet kuluivat arkisissa asioissa ja nuorimmaisen kouluasioissa ja niiden parantamiseen tähtäävien muutosten miettimisessä. Päädyimme lopulta vaihtamaan pojan toiseen kouluun ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi ja elämämmekin alkoi rauhoittumaan sen myötä.

2015 - Melanooma diagnoosi

Minulla on paljon luomia ja erityisesti selässä. Eräänä aamuna vessassa ollessani kiinnitin huomion kohollaan olevaan luomeen reidessäni. Se näytti siltä kuin se olisi kasvanut. Pääsin tutkimuksiin ja minulta otettiin myös muualta, yhteensä viisi eri näytettä. Kaikki lähetettiin tutkittavaksi. Tulosten saavuttua kolmesta luomesta löytyi melanoomaa. Se oli isku vasten kasvoja. Olen aina rakastanut aurinkoa ja huolehtinut itseni suojaamisesta, vaikka rusketun helposti. Lapsena se ei ollut tapana, koska ei siihen aikaan kertoimellisia rasvoja pahemmin ollut. Päinvastoin, kehotettiin olemaan enemmän auringossa D-vitamiinin vuoksi. 

2018-2019 - Irtisanominen, opiskelua ja uusi työpaikka

Niin siinä sitten kävi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Oli aika antaa uusien tuulien puhaltaa. Irtisanomistilaisuuden jälkeen aloin heti etsimään keinoja miten kouluttautua pitkään haaveilemalle alalle markkinoinnin ja viestinnän pariin. Viestintäsihteerin ammattitutkinnossa ainakin opiskeltiin markkinointia, joten ei muuta kuin sinne, vaikka se oli jo alkanut. Koulutus kesti koko vuoden ajan. Syksyllä 2018 näin ilmoituksen siitä, että eräs viestintätoimisto oli TE-palveluiden kanssa järjestämässä rekrykoulutusta alueellani. Hain ja pääsin. Se oli lottovoitto. Ottaen huomioon, että ikäni lähentelee viittäkymmentä. Koulutus alkoi heti harjoittelujaksolla, joka tuli kestämään marraskuusta 2019 helmikuun loppuun saakka. Työllistyin metallialan firmaan, mutta tehtävä päättyi minusta riippumattomista syistä maaliskuussa 2020.

2020 - Uutta osaamista, koronaa ja onnistumisia

Vuosi alkoi jälleen työnhakijana, koska minut lomautettiin jo 2019 joulun alla. Etsiskelin uusia koulutuksia ja löysin Data ja tiedolla johtaminen -koulutuksen. Hain ja tulin valituksi siihen. Koronan leviämisen johdosta siirryimme etäopiskeluun ja kaikki ei sujunut ihan kuin Strömsössä. Kouluttajien valmiudet mukautua etäopetukseen olivat vaihtelevia. Osa osasi sen tehdä todella hyvin ja mukauttaa opettamisen, osa koulutti ihan samalla tavalla kuin kasvokkain ja se loi meille oppijoille lisähaasteita. Silti kaikesta selvisi kunnialla ja sai oppia uusia asioita, Excelin Power Querya sekä Microsoftin Power BI:ta.

Kesä 2020 - Piha ja puutarha & pionihulluus

En ole koskaan aiemmin ollut mikään viherpeukalo puutarhan suhteen, vaikka viherkasveja on sisätiloissa ja kesäkukkia lähes aina ollut. Hyvä ystäväni tietää puutarhanhoidosta paljon ja hän sai minutkin innostumaan. Kävimme yhdellä taimistolla toukokuussa ja siitä se sitten lähti. Ihastuin siellä ihanan punaiseen Nova Zembla alppiruusuun ja Cherry Hill pioniin. Molemmat kotiutuivat meille. Olin aina haaveillut omasta pionista puutarhassani, mutta olin ymmärtänyt, että sen kasvattaminen olisi jotenkin vaikeaa. Olin niin väärässä. Selasimme ystävän kanssa erilaisia pionisivustoja ja lopulta päädyimme Suomen Pioniseuran sivuille ja Facebookiin. Liityimme oitis jäseniksi. Kesällä kiersimme eri taimistoilla ja avoimissa puutarhoissa ihastelemassa pionien kukintoja. Oli niin ilo nähdä niitä luonnossa eikä vain kuvina. Mikä parasta, ne osoittautuivat entistä paremmiksi kuin kuvissa, kun pääsi kaikilla aisteilla tutustumaan niihin. Alkuperäinen suunnitelma yhden pionin istuttamisesta muutti kesän myötä muotoaan ja näin jo joulukuun kynnyksellä voi todeta, että todellakin pionihulluus iski. Puutarhaani on istutettu yhteensä 30 pionia, viimeiset juuri vasta pari päivää sitten 15.11.2020. Eri lajikkeita on noin 25. Niiden lisäksi istutin tulppaaneita, alliumeja, narsisseja ja muitakin kevätsipuleita yli 300 kpl. Lisäksi kaikki aiemmat liljat siirtyivät ihan omaksi liljaryhmäkseen ja muitakin uusia lajikkeita puutarhaani saapui, mutta kerron näistä kaikista enemmän ihan omalla sivulla.

Marraskuu 2020

Empä olisi uskonut mitä syksy tuo tullessaan. Työnhakuun turhautuneena aloin miettiä syitä miksi en pääse edes haastatteluihin ja ehkä suurimmaksi syyksi löytyi se, että minulla on vanhanmallinen opistotason tutkinto korkein tutkintoasteeni ja siksi se kaipasi päivittämistä tälle vuosituhannelle. Se tutkinto on kaiken lisäksi hankittu tekniikan alalta jo 1993, jolla en ole työskennellyt vaklmistumiseni jälkeen, joten onko siis ihme, että en ole tullut huomioiduksi. Olen kuluvan vuoden aikana hakenut 25 eri työtehtävää ja päässyt vain kolmeen haastatteluun. Hakemukseni eivät varmastikaan ole olleet heikoimmasta päästä, koska hallitsen myös visuaalisten ansioluetteloiden tekemisen. 

Hain myös Matkailumuotoilijat koulutukseen ja tulin valituksi siihen. Tämä taival alkoi lokakuulla ja kestää jouluun saakka. Olen niin iloinen, että tulin valituksi tähän koulutukseen, koska kouluttajataholla on ihan erilinen tapa koukuttaa koulutukseen ja innostaa oppimaan. Hyödynnämme yhdessä, pienryhmissä ja erikseen monia erilaisia digityövälineitä: Trelloa, Teamsia, Miroa, Discordia, Mentia, Canvaa, some-kanavia, Sway´ta, Wordpressiä...ja kaikkia en taida edes vielä tietää mitä on tulossa. Muotoilemme kolme erilaista asiakasprojektia, jotka liittyvät tuotteistamiseen ja palvelumuotoiluun, brändäämiseen, digitaaliseen markkinointiin ja näkyväksi tekemiseen. Olen niin innoissani tästä opetustavasta ja ihmettelen miksi muutkin työvoimapoliittiset koulutukset eivät mene enemmän tähän suuntaan. 

VINKVINK > Jos Tamora Oy on kouluttajana jossakin koulutuksessa, niin hakeudu ihmeessä siihen, suosittelen enemmän kuin mielelläni osallistumista!

TE-palveluiden koulutuspäällikölle ISO kiitos!

En voi paremmin enää tätä sanoa, koska ilman häntä en olisi löytänyt tätä uutta opiskelupolkua. Kerroin hänelle millaisia koulutushaaveita minulla on ja sen pohjalta hän lähetti minulle suuren määrän erilaisia linkkejä eri tutkintoihin. Hän olisi iän puolesta jo eläkeiässä ja siksi ymmärtää ja löytää juuri oikeita linkkejä toimitettavaksi, kun on tehnyt pitkään sitä työtään. Linkkien joukosta silmiini osui kokonaan verkkokoulutuksena toteutettava Mediatuotannon tradenomi koulutus, jonka järjestäjänä toimii Turun Amk. Se oli syksyn yhteishaussa mukana ja päätin hakea. Ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa maksimissaan 200 sanaa sisältävä motivaatiokirje. Sen ja opintopolkuun kirjattujen hakutietojen pohjalta lokakuussa pidettäviin pääsykokeisiin valittiin 50 henkilöä ja heistä 20 valittiin koulutukseen. Kävi ilmi, että hakijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä, johon saattoi olla koronalla osaltaan vaikutusta. Sain kutsun pääsykokeisiin ja olin jo siitä mahdollisuudesta ihan onneni huipulla. En voinut kuvitellakaan mitä oli vielä tulossa. Pääsykoepäivät kun koittivat, totesin nauttivani tehtävien teosta täysillä. Aiheet olivat jollain tapaa tuttuja ennestään eli kosketuspintaa niihin löytyi, joista pystyi ammentamaan kokemuksia tehtävittäin. Yksi mukavuusalueen ulkopuolinenkin tehtävä oli mukana. Valokuvaamista harrastavalle viimeinen tehtävä oli hieman haasteellinen, kun siinä tuli vastata muutamiin kysymyksiin videolla, editoida se ja ladata lopuksi Youtubeen. Kaikki muu on ihan ok, mutta se kameran toiselle puolelle meneminen asettaa omat haasteensa ja nostaa itsekriittisyyden korkealle. Silti olin lopputulokseen siinä ajassa hyvin tyytyväinen. Ehkä tuostakin "kammosta" pääsen vielä eroon harjoitusten myötä.

11.11.2020 Parhain joululahja etuajassa

Tulokset luvattiin informoida Opintopolun välityksellä kaikille viimeistään 27.11.2020 mennessä. Kerrottiin myös, että niitä ilmoitellaan sinne sitä mukaa kun valmistuvat. En tosin odottanut saavani positiivista vastausta vaan olevani varasijoilla hakijamäärän vuoksi ja saavani tiedon vasta lähempänä joulua. Itseni yllätykseksi tieto oli näkyvissä Opintopolussa jo 11.11.2020. Jee! Olin valittujen joukossa ja en edes alimmilla pistemäärillä. Ai että mikä ilouutinen. Päästä opiskelemaan juuri sitä alaa, josta on haaveillut ja samalla oppia monia uusia asioita. Voiko ihanempaa ikää opiskella edes olla, kun takana on jo kymmeniä työvuosia, joista ammentaa omakohtaisia kokemuksia opiskeltavia asioita kohtaan. Ensi vuosi alkaa siis todella iloisissa merkeissä, opiskelijana, pitkästä aikaa. Tässähän tuntee itsensä ihan parikymppiseksi jälleen <3